Historia

Ensimmäiset kätilöyhdistykset

Professori Gustaf Heinricius, Helsingin yliopiston synnytysopin ja lastentautiopin professori ja kätilöiden oppilaitoksen johtaja, uhrasi voimiaan ja aikaansa maamme kätilökunnan hyväksi. Päämääränään hänellä oli kelvollisen ja pätevän kätilökunnan kasvattaminen, minkä edellytyksenä hän piti kätilöiden tiedollisen ja siveellisen tason kohottamisen. Hän halusi myös herättää kätilökunnan itse ajamaan omia etujaan.

Professori Heinricius perusti Kätilölehden, jonka ensimmäisessä numerossa hän osoitti kätilöille vetoomuksen kätilöyhdistysten perustamiseksi. Kehoitus ei jäänyt tuloksettomaksi, ensimmäinen kätilöyhdistys perustettiin 22.3.1898 Hämeen lääniin. Samana vuonna perustettiin myös Viipurin läänin, Oulun läänin sekä Turun ja Porin läänin kätilöyhdistykset. Muutaman vuoden kuluessa lähes jokaiseen lääniin (8) oli perustettu kätilöyhdistys. Lääniuudistuksen jälkeen perustettiin useita uusia kätilöyhdistyksiä.

Yhdistyksiä perustettiin melko nopeasti, joskin suurin osa kätilöistä jäi niiden ulkopuolelle. Järjestäytyminen tapahtui pääasiallisesti joidenkin ammatillisesti valveutuneiden ja tarmokkaiden kätilöiden toimesta, ja kesti vielä kauan, ennen kuin koko kätilökunta huomasi yhdistyksen tarjoamat edut. Pienistä jäsenmääristään huolimatta yhdistykset osoittautuivat elinvoimaisiksi. Aluksi kokoonnuttiin ns. yleisiin kokouksiin pohtimaan asioita; ensimmäinen oli Helsingissä vuonna 1900. Sittemmin kokouksia pidettiin neljän vuoden välein.

Suomen Kätilöyhdistysten Keskusliitto - Suomen Kätilöliitto-Finlands BarnmorskeförbundKätilöyhdistysten yhteistoiminnan aikaansaamiseksi nähtiin välttämättömäksi perustaa keskushallitus, joka pitää huolta kätilökunnan eduista, järjestäisi yleiset kokoukset, saattaisi täytäntöön niiden päätökset ja kokousten väliajoilla huolehtisi tarpeellisesta kirjeenvaihdosta ja yleensä kätilökunnan asioista.Vuonna 1919 perustettiin Suomen Kätilöyhdistysten keskusliitto, myöhemmin Suomen Kätilöliitto - Finlands Barnmorskeförbund r.y. alkuvuosikymmenten toimintaa.

Kätilöyhdistysten toiminnassa keskeisellä sijalla oli kätilöiden yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman vakiinnuttaminen. Kätilökunta pyrki asemansa vakiinnuttamiseen lainsäädännön kautta. Huomattavaa parannusta merkitsi vuoden 1920 "Laki kätilöiden asettamisesta maalaiskuntiin ja niiden palkkauksesta". Laissa määriteltiin alin palkka, jolla kunnat saivat palkata kätilön. Valtio maksoi palkasta 2/3 ja kunta 1/3. Kätilöitä tuli olla kunnissa vähintään yksi/5000 asukasta.Vuonna 1937 annettiin kätilötoimen harjoittamisesta uusi asetus, jonka aikaansaamiseksi kätilökunta itse toimi aktiivisesti. Kätilöiden työ laajennettiin virallisesti äitiyshuoltotyöksi, joka tarkoittaa raskaana olevan, synnyttävän ja lapsivuoteisen äidin sekä vastasyntyneen hoitoa ja huoltoa.1940-luvulla Kätilöliitto antoi lausuntoja mm. maamme kansanterveyden kannalta tärkeistä laeista. Ns. kunnalliseen neuvotteluoikeuslakiin perustuvaa neuvotteluoikeuttaan käyttäen liitto saattoi neuvotella lukuisista kätilöiden ammattialaan kuuluvista kysymyksistä.Kätilökunnan etujen vaaliminen on joskus vaatinut pitkälle meneviä toimenpiteitä. Vuonna 1954 liitto julisti kaikki avoimet virat hakukieltoon. Tällöin kätilöiden palkkauskysymys saatiin ratkaistuksi varsin pian kätilökuntaa tyydyttävällä tavalla.1940-luvulta aina 1960-luvun lopulle oli myönteisen ja vakaan kehityksen kautta sekä äitiyshuollossa että Kätilöliiton toiminnassa. Maahamme luotiin korkeatasoinen, maailman huipulle yltänyt äitiyshuolto.

Muutosten vuosikymmenet

1970-luku merkitsi kätilökunnalle muutosten aikaa ja uusia ongelmia. Kätilökoulutus uudistui, kätilöksi hakeutuvilta vaadittiin sairaanhoitajan tutkinto. Tämä johti koulutuksen pirstoutumiseen. Avoterveydenhuollon osuus poistettiin lähes kokonaan ja kätilöitä ryhdyttiin kouluttamaan yksinomaan sairaaloihin. Kansanterveyslaki 1972 sulatti kunnankätilöt ja kunnalliset terveyssisaret terveydenhoitaja-ammattikunnaksi virkanimikkeen muuttuessa terveydenhoitajaksi. Kansanterveyslaki rajoitti kätilökunnan mahdollisuuksia toimia yhtäläisesti sekä sairaalassa että avoterveydenhuollossa huolimatta käynnistetystä laajasta täydennyskoulutuksesta.

Terveydenhuollon hallinnossakin tapahtui kätilötoimen kannalta vakavia takaiskuja, kuten kätilötoimen tarkastajan viran menettäminen lääkintöhallituksessa ja lääninkätilöiden roolin ja nimikkeen muuttuminen väliportaan hallinnossa. Kätilöliitto otti asioihin voimakkaasti kantaa lukuisilla kirjelmillä, julkilausumilla ja käynneillä viranomaisten luona. Vihdoin vuonna 1978 lääkintöhallitus asetti työryhmän selvittämään äitiyshuollon koulutusta ja tehtäviä.

1980-luvulla Kätilöliitto keskittyi aktiivisesti kätilökoulutuksen uudistamiseen yhteistyössä viranomaisten kanssa. Opetukseen saatiin jälleen suoraan kätilön tutkintoon johtava entistä laaja-alaisempi koulutus ja kätilön virkanimike palautettiin terveydenhuoltoalan virkanimikkeisiin. Näin saatiin historiallinen kätilönimike säilytettyä äitiyshuollon koulutuksen saaneiden ammattinimikkeenä.

Suomen Kätilöliitto Tehyn yhteistyöjäsenenä

Vuodesta 1982 Kätilöliitto on toiminut lähinnä ammatillis-aatteellisena järjestönä kätilöiden edunvalvonnan siirryttyä Terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy ry:lle, nyk. Tehy ry.

1980-luvun lopulla tehtiin päätös siirtymisestä väestövastuiseen perusterveydenhuoltoon. Väestövastuussa jonkin alueen väestön terveydenhuollosta vastaa yksi lääkäri ja yksi terveydenhoitaja tai muutaman lääkärin ja muutaman terveydenhoitajan työryhmä. Kätilöliitto on kaiken aikaa korostanut asiakasturvallisuuden merkitystä, ja on siksi erityisen huolissaan niistä väestövastuumalleista, joissa äitiyshuolto on osana laaja-alaista väestövastuuta eikä sitä toteuttavilla terveydenhoitajilla ole kätilön koulutusta.

Kätilöliitto jatkoi 1990-luvulla taistelua kätilöiden saamiseksi takaisin äitiysneuvoloihin. Vuosikymmentä leimasi myös kätilötyön laadun ja sisällön voimakas kehittäminen. Kätilöliitto toi vahvasti esille yksilövastuista hoitotyötä ja Baby Frendly Hospital -ajatusta. Kätilökoulutuksessa koettiin 1990-luvulla jälleen kerran myllerryksen aikaa, Liitto otti edelleen aktiivisesti kantaa koulutusta koskeviin asioihin.

Suomen Kätilöliiton puheenjohtajat

Professori S.E.Wichmann 1919

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Rosa Lilja-Johnsson 1920-1941

Kätilötoimen tarkastaja Kersti Vuorjoki 1941-1948

Ylikätilö Enni Sormas 1948-1949

Ohjaajakätilö Marketta Aukio 1950-1951

Lääninkätilö Anna Tamminen 1951-1968

Kaupunginkätilö Mirjam Sorakunnas 1968-1969

Terveydenhuollon tarkastaja, terveydenhuoltoneuvos Leena Valvanne 1969-1983

Kätilö Kirsti Kolehmainen 1983-1993

Kätilö, THM, ylihoitaja Merja Kumpula 1993-2006 Kätilöliiton kunniapuheenjohtaja

Kätilö, TtM Terhi Virtanen 2007- 2015

Kätilö-sairaanhoitaja (YAMK), osastonhoitaja Millariikka Rytkönen 2016 alkaen